lauantai 18. kesäkuuta 2016

16.6.16


Puuskittainen tuuli saa horjahtamaan
ja sade hakkaa vesipisaroita
jäisinä nauloina ihon läpi, luuhun asti
  
En tunne mitään kun isken kasvoni asfalttiin
  
Valun pieninä puroina kohti ääretöntä merta
muuttuen olemattomaksi osaksi pimeyttä
  
Ennen kuin sade lakkaa, kysyn:
 "Millainen on se taivas, jota ei löydetty koskaan?",
ja unohdan nimeni
  

perjantai 3. kesäkuuta 2016

  
sen kirjan sivuille on painettu niin
kauniita hetkiä, että palaan
lukemaan yhä uudelleen ja uudelleen
  
niissä on sellaista taikaa, jota en koskaan ole
kokenut kokonaisuudessaan
vain rippeitä, ajatuksia, kadonneita suunnitelmia
  
niin kuin se ilta, kun juostiin sääskiparven läpi
lämpimän auringon kimaltaessa rantavedessä ja koivunlehdissä,
joissa oli lupaus uudesta elämästä, toivosta