perjantai 7. lokakuuta 2016


Ääriviivani ovat utuiset
ja sisimpäni on osa vellovaa
ääretöntä merta
Unohdan nimeni, päivämäärän
katse seuraa jäljessä, hapuillen
En muista miksi tulin tänne,
minne olen menossa
Olen vain olemassa,
hapuillen

torstai 4. elokuuta 2016

Melkein olin unohtanut, 
että joskus voi vain lähteä 
Päättää jotain nyt ja miettiä vasta huomenna 

Olin unohtanut millaisia 
hetkiä voi saada, kun uskaltaa
hengittää sateista ilmaa auton lipuessa kohti uutta ja vanhaa ystävyyttä

Ja kun paluumatkalla
huomaan hymyileväni,
muistan 

lauantai 18. kesäkuuta 2016

16.6.16


Puuskittainen tuuli saa horjahtamaan
ja sade hakkaa vesipisaroita
jäisinä nauloina ihon läpi, luuhun asti
  
En tunne mitään kun isken kasvoni asfalttiin
  
Valun pieninä puroina kohti ääretöntä merta
muuttuen olemattomaksi osaksi pimeyttä
  
Ennen kuin sade lakkaa, kysyn:
 "Millainen on se taivas, jota ei löydetty koskaan?",
ja unohdan nimeni
  

perjantai 3. kesäkuuta 2016

  
sen kirjan sivuille on painettu niin
kauniita hetkiä, että palaan
lukemaan yhä uudelleen ja uudelleen
  
niissä on sellaista taikaa, jota en koskaan ole
kokenut kokonaisuudessaan
vain rippeitä, ajatuksia, kadonneita suunnitelmia
  
niin kuin se ilta, kun juostiin sääskiparven läpi
lämpimän auringon kimaltaessa rantavedessä ja koivunlehdissä,
joissa oli lupaus uudesta elämästä, toivosta
  

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016


en enää muista, mitä on kivuttomuus
en muista miten nauretaan niin, että ilo 
on kupliva osa onnellisuutta
 
en muista mitä on elämä, se kun saa kulkea vapaana
olen jäänyt vangiksi; kärsimään elinkautista


maanantai 7. maaliskuuta 2016

tunnen itseni esineeksi
kauan sitten kadonneeksi

olen tallottu kirje lattialla
sanoja, joiden merkitystä ei tavoiteta
olen rikki hakattu kitara,
jota joku soitti yhden setin verran

tunnen itseni esineeksi
unohdetuksi