tiistai 3. joulukuuta 2013

#3

Kului päiviä, en kuullut sinusta.
Hector lauloi, kuinka tyttö näki sillalta, kuinka mustaa vesi oli alhaalla jossakin,
minä kävelin sadatta kertaa sitä siltaa ja sanat soivat mielessäni.
Vedin huppua vasten tuulta, työnsin kohmeiset käteni takkini taskuihin,
tunsin yhä kosketuksesi ja mietin, miksi hetki oli vienyt sanat,
ne pienimmätkin.

Pysähdyin ennen kuin silta kaiteineen päättyi,
kuuntelin alhaalla kiviin iskeytyvää vettä,
tutun kohinan kertomaa tarinaa.
Kun olin ollut pieni, olin istunut kaiteen raossa,
heilutellut jalkojani tyhjyydessä,
nojannut käsivarteni talvisin kylmään ja kesäisin kuumaan metalliin.
Nyt en enää sopinut siihen istumaan
eikä kaukana vellova vesi ollut salaperäistä ja kaunista,
se oli muuttunut mustiksi, pois virtaaviksi lupauksiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Älä epäröi - kirjoita!