lauantai 21. joulukuuta 2013

#21

Aamu valkeni mukanaan tunteita, joita en edes muistanut olevan olemassa. Hymyilin, kuin en olisi koskaan ennen hymyillyt. Katselin unista vartaloasi, nukkuvia kasvojasi ja.. hymyilin.
 
Mies, joka kerran oli ollut vihollinen, joka yllättäen ilmestyi asuntooni, oli muuttunut vieraasta tutuksi. Kiitin mielessäni sitä, mikä oli saanut Samin etsimään minut käsiini, sillä ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin tuntui siltä, että saattoi olla pieni mahdollisuus onnelliselle lopulle. Tuntui omituiselta ajatella, että kaikki voisi todella päättyä hyvin ja eläisin elämäni onnellisena loppuun asti. Vielä eilen olisin nauranut ajatukselle, haistattanut pitkät ja painellut matkoihini. Minäkö onnellinen, tälläisten muistojen kanssa? Se ei tuntunut lainkaan mahdolliselta vaihtoehdolta, mutta sitten oli tullut Sam, saanut minut rauhoittumaan ja kertonut aikovansa estää aikeeni.
 
Hymyni kuoli, kun muistin, mitä Sam oli sanonut siitä miehestä. Käsilläni oli tilaisuus saada kaikelle piste, mutta se tuntui olevan elämää korkeamman kynnyksen takana, saavuttamattomissa. Sam oli luvannut suojella minua, mutta ei kukaan voinut suojella muistoilta, joita en päässyt pakoon mitenkään.
 
Olin uppoutunut ajatuksiini, kadonnut toisaalle, kun Sam heräsi ja sai minut hätkähtämään kosketuksellaan. 
"Oletko valvonut kauankin?", Sam kysyi unisena.
"En kovin kauaa. Mutta.. Mietin sitä, mitä sanoit siitä miehestä. Siitä, että tiedät, mistä hänet löytää. En ehkä pysty kohtaamaan häntä, mutta.. Haluan yrittää."
Puhuin valmiiksi mietittyjä lauseita ja kun lakkasin puhumasta, tajusin, mitä todellisuudessa olin sanonut. Ilme Samin kasvoilla oli hankala tulkita, mutta sitten hän hymyili ja sanoi hiljaa:
  
"Minä suojelen sinua."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Älä epäröi - kirjoita!