tiistai 17. joulukuuta 2013

#17


 
Kosketus sai ihoni värähtämään, hetken ajan kuulin katosta rummuttavan sateen, pimeys oli yhtä syvä kuin silloinkin. Tunsin, kuinka arkailit ja epäröit, muttet kuitenkaan lakannut kuljettamasta sormiasi pitkin käsivarttani. Jännitys mureni jokaisen kosketuksen myötä yhä enemmän, kunnes lopulta hymyilin pimeässä kohti sinua, piirtäen itsekin kuvioita ihollesi. Puolet minusta huusi vastaan, oli varuillaan ja levoton, toinen puoli piti kiinni sanattomasta luottamuksesta, jota en osannut selittää. 
 
"Onko se totta, mitä näin unessa? Ethän sinä.. niin huonossa kunnossa ole?", Sam piirsi ääriviivojani, eikä kosketus lakannut hänen puhuessaan. Kysymys oli ikävä muistutus todellisuudesta, mutta ymmärsin, etten voisi paeta vastausta pakenematta samalla sinua. Jostain syystä tuntui tärkeältä, että tiedät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Älä epäröi - kirjoita!