tiistai 16. huhtikuuta 2013


Se kietoi otteeseensa
kuin huolella taiteltu kapalo,
varasti sanat ja karkoitti ajatukset.
  
Sen äärellä
tunsi ihmisen murheen
mitättömyyden ja painolastin,
samanaikaisesti.
  
Oli oltava hiljaa,
nöyrryttävä sen kaiken edessä
voidakseen tuntea
uskon, toivon ja rakkauden,
ikivanhan kivijalan.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Älä epäröi - kirjoita!