maanantai 31. joulukuuta 2012

"Sometimes we find things we're not looking for"

Hymyilen ja
  
se on kuin en muistasi mitä se tarkoittikaan,
  
se että hymyilee,
  
hymyilee sydämellään.

Onnea uudelle vuodelle 2013,
teille jokaiselle!

torstai 27. joulukuuta 2012

 
Pienii ihmeit,
 
hiutaleit,
 
pelkään niiden sulavan kosketuksesta,
katoavan ennen kuin olen nähnyt 
niiden oikean muodon aivan läheltä.


tiistai 25. joulukuuta 2012

Joulunpyhät kotona, tuvassa unelias tunnelma ja 
kuusenkynttilöiden rikkoma hämärä. 
Oikeastaan on hyvä olla, lainehtia unen rajamailla, 
nauttia siitä ettei tee mitään.
 
Toisaalta kaipaan kaupunkiin, 
tanssimaan suloisen humaltuneeseen ihmis- ja valomereen, 
olemaan yksi kaikista ja ei-kukaan.
 
Ehkä kuitenkin on vain hyväksi, 
edes kerran vuodessa, 
vain olla aloillaan, nauttia hiljaisuudesta ja unettavasta rauhasta,
kodista.
 

sunnuntai 23. joulukuuta 2012


Jouluni on kuusipuu tuvassa,
valtava rasiallinen pipareita ja vadillinen joulupullia,
ystävät ja sukulaiset, joulun toivotukset ja halaukset,
kimmeltävä hanki ja salaisuuksia yössä,
kodin lämpö ja lapsuusmuistot.

torstai 20. joulukuuta 2012

Joskus kadottaa,
vaikka olisi tahtonut säilyttää.
Toisinaan löytää, 
vaikkei edes etsinyt.

Olen kadottanut enemmän
kuin voin koskaan saada takaisin,
mutta olen myös löytänyt enemmän,
kuin olisin ikinä uskonut löytäväni.

En unohda teitä.

lauantai 15. joulukuuta 2012

Ikkunalaudalla on kynttelikkö,
 kynttilöiden valo kertautuu ikkunassa, 
näen heijastuksia, 
häilyviä valoja varjoissa.
 
Oma kuvajaiseni on epäselvä,
se näkyy tummana ja katoaa taustaansa vasten,
muuttuu näkymättömäksi,
 
tunteiden kadotessa,
syksyn vaihtuessa hyiseen talveen,
lumihiutaleiden jäätyessä ihoon kiinni.
 
Lopulta näen vain kynttilät,
menetetyt valot ja kadonneet päivät.
 
  

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Pelko saa ihon värähtämään, 
se takertuu luihin ja saa minut käpertymään paikoilleni, 
se jää palaksi kurkkuuni enkä saa sanottua mitään.

Sisällä on
 sinussa vesi raskas, rannaton,
Se tahdotonta
Liikuttelee,
kun vuorovesi nousee tai laskee,
Vie onnetonta
 Kun en saa sua kiinni aina pelkään vaan
 Sun satuttavan itseäsi uudestaan
Enkä voi auttaa 
 
PMMP - Salla tahtoo siivet
 

perjantai 7. joulukuuta 2012

Parvekkeen kaiteella on lunta, se on valkeaa ja puhdasta, koskematonta. 
  Hän rikkoo sen eheyden, se tarttuu sormiin pehmeäksi hunnuksi, sulaa pois ja paleltaa, 
kylmyys saa ihon värähtämään, mutta se ei siltikään tunnu miltään. 
  Hän unohtaa karistaa savun, musta tuhka sotkee valkean lumen, 
hän painaa tuhkan sormillaan piiloon, siirtää puhdasta lunta päälle, 
mutta vahinko on jo tapahtunut. 
Lumihuntu kaiteella ei ole enää entisensä, 
se on liattu ja rikottu, 
sulaneet hiutaleet eivät synny uudelleen
vaikka hän silittäisi lunta kunnes kylmyys veisi hänen sormistaan tunnon, 
niin kuin se on jo vienyt hänestä.


torstai 6. joulukuuta 2012

Kadota
ajatuksiin, musiikkiin
Lakata olemasta
siinä hetkessä,
niiden ihmisten seurassa,

epätodellisuudessa


ps. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille

lauantai 1. joulukuuta 2012


Elämäni pisin kotimatka

Lumituisku muutti tien valkeaksi mereksi,
ilman niin sakeaksi, että toivoin enkeliä rinnalleni

Oli keskityttävä ajamiseen
ja siihen, että keskittyy ajamiseen.

Paperikurjet ovat muuttaneet talvea pakoon.

©Vaiennut / vaiennut.tumblr.com

Love your memories

sunnuntai 25. marraskuuta 2012


Muistot pakattuina laatikoihin,
suljettuina
huolellisesti.
Tahtomatta katsotaan taakse,
puretaan se, mitä pakattiin,
rakennetaan uudelleen
eilinen ja tämä päivä.
 
Junassa istutaan selkä menosuuntaan,
ollaan paluumatkalla lähtöpisteeseen
kuin oltaisiin aina oltu siellä,
mistä aina oltiin lähdössä.
 
Koskaan ei päästä perille.
 

perjantai 23. marraskuuta 2012

Laiturilla tummia hahmoja,
tuttuja vuosien takaa.

Meitä, jotka hengitämme
yhteistä ilmaa

Järven pinnassa
vastarannan varjo
ja kappale, joka soi

sinulle


maanantai 19. marraskuuta 2012

"Lennä perässä, kun aika on"

  
Lintu, joka tahtoi lentää,
korjata siipensä ja suunnata vapauteen,
ei päässyt häkkiään kauemmaksi.
Kerta toisensa jälkeen se nousi siivilleen,
yrittäen sinnikkäästi lentää vasten kaltereita, 
 tehdäkseen itselleen tien taivaalle.
 
Pudottuaan maahan, höyhenet sotkuisina ja siivet ruhjeilla,
sen pienen linnun oli myönnettävä itselleen,
että se olikin vain pieni lapsi vasta,
kokematon matkalla suureen maailmaan.
Se oivalsi, että päästäkseen vapauteen sen olisi kohdattava vaikeutensa,
mutta yksi, ei kaikkia, kerrallaan. 
 
Niinpä lintu nousi jaloilleen,
suoristi sulkansa yksi kerrallaan,
harjoitteli ja kokeili siipiään päivä päivältä enemmän,
kohoten korkeammalle vasta, kun oli varmaa, että siivet kantaisivat.
Se työ oli raskasta ja vaati takaiskunsa, 
mutta sitten koitti se päivä, jona linnun siivet olivat riittävän vahvat
ja se jaksoi lentää yli kalterien satuttamatta itseään.
Päästyään häkistään se katsoi vielä kerran, mutta nopeasi vain, taakseen.
Siellä se näki menneiden taistelujen jäljet ja epäonnistumiset,
mutta nyt ne olivat muuttuneet voimaksi, 
jonka turvin lintu katsoi ja lensi ylöspäin,
vapauteen.


sunnuntai 18. marraskuuta 2012

 
kaukana siellä on eilinen päivä
 
eilisessä jäähuurretta ja elämä vailla henkeä
 
tänäällisessä on eilinen päivä

enkä tahdo muistaa


Reflection

torstai 15. marraskuuta 2012

Epämukavuusalueella

 
Kauhukuvia siitä,
kuinka toistaiseksi tuntemattomasta syystä
ajaudutaan vastaantulijoiden kaistalle
tai päin sitä alastonta kallioseinää, totuutta,
joka virtaa rinnakkaisina raudanmakuisina puroina
alas, alas, alemmas,
kunnes ainoa vaihtoehto on nousta ylös,
sillä "ei, en voisi"

 

perjantai 9. marraskuuta 2012


Melatoniininkatkuista unettomuutta,
se turruttaa, puuduttaa, vaan ei poista
rintalastan ympärille kiedottua kuolemaa,
keuhkot kasaan puristavaa hengitystä.
 
Se nauraa, kun syö unesi,
ja silloinkin kun viimein nukahdat, se tulee uniisi.
 
Karkuun voit yrittää loputtomiin,
piiloutua et,
sillä se olet sinä.
 

" PAHINTA ON OOTTAA SILMÄT KIINNI OSUMAA "
- ODOTUS - APULANTA -

 

torstai 8. marraskuuta 2012

TJ elämää

Lasken aamuja:
  
Tänään jäljellä abivuotta,
asepalvelusta,
aamuja viikonloppuun,
jouluun, juhannukseen,
maailmanloppuun.
 
Tänään jäljellä on loppuelämä
miinus kaikki ne eiliset,
joita ei voi elää uudelleen.

tiistai 6. marraskuuta 2012

"Yksinään täältä kaikki lähdetään"

 
Kuljetan katsetta mustalla kivellä,
kullatuissa kirjaimissa,
he ovat lentäneet pois kuin kyyhkyset,
jotka nimesi yläpuolella tavoittelevat taivasta.
On niin ikävä etten käsitä,
näen nimen kivessä mutten vain ymmärrä,
polvistun ja lasken kynttiläni muiden viereen,
luokanvalvojalle.
"Kiitos kaikesta"

 
♥  

 
Autossa viimeinenkin kulissi särkyy,
silmäni ovat märät kuin tuulilasi, jota sade piiskaa,
jokainen muisto vyöryy kerralla yli ja valuu sateena maahan, 
halauksesi
vedän henkeä ja haluan huutaa, 
tämä maailma on niin helvetin julma paikka
Jenninkin kanssa suunniteltiin kuinka kesällä nähtäisiin
kaiken piti olla hyvin, kaiken piti olla kunnossa
luen viestjä sinulta ja on kuin olisit lähettänyt ne eilen
en halua uskoa vieläkään 

 
Jennin kynttilän sytytin asunnolle,
eilen tuli viisi kuukautta siitä, kun nukahdit 
  

 
"Milloin on päivä viimeinen, 
sitä koskaan mä tietää voi en,
uskon vielä kohdataan"

torstai 1. marraskuuta 2012


nilkkojaan myöten sohjossa,
tennarit kastuivat jo eilen
enkä enää välitä kun
kaunis valkea sulaa mustaksi,
lammikot vääristävät kuvajaisen,
kompastun ja kastun läpimäräksi,
 
palelee niin paljon 
 
etten saa vapinaltani henkeä,
mutta on noustava,
 
jatkettava

maanantai 29. lokakuuta 2012

©Vaiennut

Aika pysähtyy ja uloshengitys muodostaa valkean pilven,
on kylmä, mutten tunne sitä, 
se vain on
askelten alla narskuva hiljaisuus,
jouluntuoksuinen huntu puiden oksilla.
 
 Se kietoutuu kaiken ympärille,
peittää totuuden tehden siitä vähän
kauniimpaa, mutta niin haurasta,
että terälehdet putoavat kosketuksesta
ja kuura sulaa vasten ihoa.

lauantai 27. lokakuuta 2012

Se suloinen kupla, rinnakkaistodellisuus,

mikä muodostuu kahden kuulokkeen,
kahden linja-auton penkin selkänojan,
vieressä istuvan matkustajan ja ikkunan välimaastoon.

Siinä olen ja keskityn olemaan,
ikkunan takana maisema muuttuu 
valkoisemmaksi, valkoisemmaksi, valkoisemmaksi
Ensilumi on niellyt syksyn, pimeyden,
mutta ei minua, syksyä, pimeyttä,
sillä siellähän minä olen, vähän kauniimpana.

Siinä olet ja keskityt olemaan,
ikkunan takana maisema muuttuu
tutummaksi, vieraammaksi, pimeämmäksi
Ensilumi on niellyt syksyn, pimeyden,
mutta ei sinua, kesää, valoa,
sillä siellähän sinä olet, vähän lähempänä.

tiistai 23. lokakuuta 2012

ollaan hiljaa ja katsotaan lasia,
vedenpisaroiden loputonta juoksua,
niistä heijastuu maailma ja pudonneet lehdet,
harmaa taivas ja kadonnut aurinko
 
sytytetään kynttilä, se tuo auringon takaisin
lämpimät muistot ja kesäyön taian:
hänen hymynsä vasten minun huulia
sekä halauksen luoman turvan
 
hengitän

maanantai 15. lokakuuta 2012

Olen muistanut tänään ja
eilen pidin kiinni
sinusta, halauksesta,
joka rakentaa turvan,
paremman huomisen
hämärästä loistavan valon.


sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Elävä ja silti eloton,
niin kiehtova, mutta vaarallinen,
elinehto tai kuolema,
kaunis vaan ei koskettavissa.
 
On kuin sillä olisi sielu,
Calciferin oma tahto,
jota on ruokittava ja samalla pidettävä huoli, 
että itse olet isäntä.
 
©Vaiennut

Pakoon ei pääse

Kuuntelen Egotripin Matkustajaa
sitä jokaiselle tullua biisiä, jonka sanat osaa kutakuinkin ulkoa

Istun kynä kädessä, lyriikat edessäni,
ja mietin kerrankin tosissani,
mistä Matkustajassa oikeastaan lauletaan,
sillä pitäisi kirjoittaa aiheesta tekstitaitovastaus.

Aina matkalla jonnekin
Minne ikinä päätyykin
On puolitiessä jostain
Tietää sen varsin hyvin itsekin

On olemassa asioita
Niin kipeitä ja vaikeita
Ettei niistä puhumalla selviä
 
Asemalta kaikuivat kuulutukset
Kutsuna jota pakoon ei pääse

Nouset kyytiin kerran
Oot kyydissä aina
Aina
Aina
Aina
 
Tiesittekö, että Matkustaja julkaistiin helmikuussa 2004
ja Konginkankaan bussiturma sattui maaliskuussa 2004
"Oot kyydissä aina"

Niinhän se on, että elämässään on jatkuvasti matkalla jonnekin,
matkan varrella on keskeneräisiä, selvittämättömiä asioita,
epäselviä lähtökohtia ja määränpäitä, jotka ovat tulevaisuuden hämärän peitossa.
 
Useinmiten ongelmat tiedostetaan, mutta on myös asioita,
joita ei yksinkertaisesti puhumalla voi selvittää.
Jotain niin kipeää, ettei sitä voi käsitellä,
jotain peruuttamatonta, mille ei ole enää mitään tehtävissä.
 
Meille ja läheisillemme tapahtuu asioita, joihin emme voi vaikuttaa.
Toisinaan ollaan yhtä hymyä ja toisinaan otetaan vastaan iskuja, jotka kaatavat maahan,
eikä kumpaakaan voi paeta, on vain noustava ylös ja jatkettava loppuun saakka.
 
Ja fakta on, ettei elämästään pääse eroon, vaikka kuinka haluaisi.
Sitä voi muuttaa, jos oikein yrittää ja sen kulkuun voi jossain määrin vaikuttaa,
mutta sen kyydissä olet aina, syntymästä hautaan saakka. 
 "Aina."
 
 
Miettikääpä.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Katsokaa "Puhdistus"


 
 
"Ihminen juoksee karkuun niin kauan kun se jaksaa.
Mutta sitten kun se ei jaksa, se yrittää mennä piiloon."
  

jokin herää eloon ja hetkessä ymmärrän,
ettei haavojaan voi paeta vaikka juoksisi kunnes kaatuisi
on kannettava kipu mukanaan, 
kestettävä tai kärsittävä tai sekä että
 
sen kaiken jaksaa niin kauan kuin on toivoa,
jaksaa niin kauan kuin on joku,
jota rakastaa
 

"Älä jätä enää yksin tai piiloudun niin syvälle etten löydä enää ulos"
Elokuvasta "Puhdistus"

maanantai 8. lokakuuta 2012

"Sinä olet ihminen, muistatko"

Et ole niin eksyksissä,
ettet tunnistaisi itseäsi.
Sinä vain kuljet eteenpäin, sinä typerys
katsomatta ympärillesi,
sinä et tahdo nähdä tulevaa,
etkä muistaa mennyttä,
mutta etkö sinä kurja tajua vieläkään,
että kaikessa on kyse juuri siitä,
että toisinaan on katsottava peilikuvaansa,
otettava oppia itsestään.
 
 
sinä olet ihminen muistatko
sinä olet aava ja rannikko
sinä olet tuulia latvoissa
natiseva silta ja nauloja
sinä olet ihminen muistatko

sinä olet ihminen muistatko

sinä olet aava ja rannikko
sinä olet jälkiä hangessa
nariseva haipakka pellolla

sinä olet tihkua ilmassa

ratiseva hiekka saappaissa
sinä olet syystä ja varmasta
sinä olet varjoja puistossa
pimeällä penkillä kastetta

~ ~ ~

perjantai 5. lokakuuta 2012



Taivaalla pilvet pakenevat tuulia,

haihtuvat ja syntyvät 
 
uudelleen loputtomassa syklissä,
voidakseen kauniiksi lopuksi pudota,

kastella maata kunnes veden pinta

yltää silmiin asti

ja sade lakkaa

vain alkaakseen uudelleen.

torstai 4. lokakuuta 2012

tunnen itseni
esineeksi:
hengittäväksi,
särkyväksi,
kauan
sitten hukatuksi
 
ja mietin
mitä ihminen oikeastaan on,
hymyä kasvoilla,
haavoja ihon alla,
 
kun näytetään, mitä ei olla
ja ollaan, mitä ei näytetä

tiistai 2. lokakuuta 2012

Olen kaivannut tätä,
suloista unenpöpperöä,
joka on kuin joku olisi herättänyt sinut 
kesken yön syvimmän unen aamulla kello neljä nolla kaksi.
Se saa ajatukset sopivasti tainnoksiin,
luoden lempeän hälläväliä -asenteen kaikkea kohtaan,
kun ei vain jaksa välittääkään.
 
Sitten vain nukahtaa.
 

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Toisinaan pelkään vähän vain,
toisinaan pelkään vain vähän enemmän.
Eilen pelkäsin vähän,
tänään pelkään vain vähän enemmän.
 
 
Pelätään niitä ihan omia,
väkipakolla unohdettuja,
luurankoja kaapeissa.
 
Ne kuristaa.

torstai 27. syyskuuta 2012

"Pidä kiinni ettet pelkää"

Silmistä heijastui sadepisaroita, toisen maailman julmia totuuksia. 
Hän kuljetti sormiaan kylmällä lasilla, antoi katkonaisten hengenvetojen piirtää katoavia kuvioita.
Hän avasi lasin, siirsi sen sivuun ja päästi sateisen yön parvekkeelle. 
Ilma tuoksui yhtä aikaa kesältä, häikäisevän auringon lämmöltä ja elämältä,
sekä pimeimmän syksyn kuolleilta, maahan tallautuneilta lehdiltä. 
Metallinen kaide oli niin kylmä, että se poltti hänen sormiaan, 
mutta hän ei päästänyt irti siitä ainosta, mikä siinä hetkessä oli todellista. 

Kylmyys sai värisemään, mutta sekin tuntui paremmalta, 
kuin iholla kihelmöivä, keuhkot kasaan puristava peto, 
joka ei jättänyt häntä rauhaan hetkeksikään.
Se seurasi häntä iltaisin ja karkoitti unen,
se kulki hänen varjonaan päivälläkin, vaikka ystävien seura sai hänet nauramaan.
Se odotti sopivan hiljaista ja yksinäistä hetkeä,
voidakseen painaa hänet vasten seinää,
estääkseen häntä huutamasta, hengittämästä.
Se katsoi silmiin ja nauroi nähdessään, kuinka paljon vahinkoa sai aikaan.

Hän puristi jääkylmää kaidetta ja sade kasteli hänen hiuksensa,
mutta hän sulki silmänsä siitä välittämättä ja takertui muistoihin, jotka nostivat hymyn huulille.
Hän sulki parvekkeen lasin, jätti pimeyden taakseen, 
meni sisään ja sytytti kynttilän. 
Se muistutti häntä kuolemasta ja elämästä,
menetetyistä rakkaista ja muistoista, joista hän ei koskaan unohtaisi,
sekä kesäpäivistä, jotka lämmittivät häntä liekin lailla edelleen.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Sadevesi raiskaa ikkunan,
maisema näyttää niin hyyvätän kylmältä,
että ajatuskin saa käpertymään peiton sisään villasukat jalassa.

Roikun unen ja valveen rajalla,
suloisen unisessa välitilassa,
joka saa kuvitellun ja konkreettisen vaihtamaan paikkaa.

Hetken aikaa olet siinä, 
kunnes havahdun hereille ja jäljellä on vain ikävä.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Pitelen käsissäni lankavyyhtiä.
 
Mitä paremmassa järjestyksessä yritän sen säilyttää,
estää purkautumasta ja sotkeutumasta,
sitä pahemmin se menee solmuun,
langat katkeilevat ja putoavat käsistäni.
 
Kerta toisensa jälkeen selvitän sen, 
sidon katkenneet langat yheen
ja kerään langan takaisin vyyhdille, 
koettaen saada sen näyttämään kohtalaiselta.
 
Lopulta huomaa
pitelevänsä käsissään jotain haurasta ja sekavaa,
hädin tuskin kasassa pysyvää kokonaisuutta,
joka on jatkuvan purkumisuhan alla.
 
Silti sen olisi kestettävä.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Pyydän: hiljaisuutta!
Viekää pois tämä meteli, joka ei katoa,
joka on olemassa vain korvissani.
 
Kuvitelkaa auto, jonka jarrut vinkuvat tuottaen korkean, tasaisen vikinän.
Kuvitelkaa sitten, että molemmat korvanne vinkuvat vastaavalla tavalla,
24 tuntia vuorokaudessa, 365:nä päivänä vuodessa,
TAUKOAMATTA HETKEKSIKÄÄN
 
Ajoittain vikinä on niin hiljaista, 
että taustahäly peittää sen alleen lähes aina,
eikä siihen kiinnitä huomiota. Se vain on.
 
Mutta sitten on aikoja,
jolloin vikinä peittää taustahälyn
ja molemmat korvat soivat niin kovaa,
ETTEI METELI JÄTÄ RAUHAAN HETKEKSIKÄÄN.
 Silloin palaa hermo, vaikka kuinka olisi tottunut.
 
Pahinta on, ettei tätä ääntä pääse pakoon,
ja se, ettei tinnitukselle oikein voi mitään. 
 

lauantai 15. syyskuuta 2012

Annetaan musiikin virrata ja rakentaa,
  
äärettömyydelle sävelistä rajat, joihin
uskaltaa varata ja luottaa
  
vaikkei varmoja olla niiden kestävyydestä,
ihmismielen kantokyvystä

maanantai 10. syyskuuta 2012

Suljen silmät ja avaan ne uudelleen,
kuljen hetkestä toiseen, läpi musiikin ja muistojen
Niin paljon haluaisin pitää sinut siinä,
halata ja olla päästämättä irti,
jos vain haluat jäädä

Herra Ylppö - ©Vaiennut  
"Ajattelen liikaa sinua
Tää ei oo enää normaalia
Minä ajattelen liikaa
Sinua

Nää sanat on painavia
Mutta toivon ettei raskaita
Minä ajattelen liikaa

Sinä olet minun ainoa taivas
Olet ainoa maa
Sinä olet minun ainoa aurinko
Olet ainoa kuu
Ja jos ei meistä mitään tuu
Ehkä siihen turtuu
Ja jos ei meistä mitään tuu
Nii katsokaa, hei katsokaa kun

keskiviikko 5. syyskuuta 2012


kämmenet vasten metallikaidetta
on kylmä ja lasin takana sadetta
pisaroiden kirjomaa yötä
 
on kuin yrittäisi siepata hengitystään
piirtää kuvaa huurtuneeseen ikkunaan
 otetta vaan ei saa mistään
kun epätodellisuus kietoutuu todellisuuteen
 
 
 

maanantai 3. syyskuuta 2012

kello 00:00 aamuun on liian vähän tunteja
 
                           minuutteja, hetkiä,
 
                                                                           unettomia sekunteja odotusta
 
kello 00:19 suljen silmät uudelleen ja uudelleen
 
                    mutta alitajunnassa sanat
 
                                                  juoksevat karkuun toisiaan
 
                                                                                           pääsemättä pakoon kuitenkaan
    
kello 00:48 tavarajuna rikkoo yön äänettömyyden,
 
hissillä noustaan neljänteen kerrokseen,
 
puolentoista tunnin kuluttua jaetaan posti,
 
 
                                            ja kaiken tapahtuessa ajallaan kuten aina
 
                                                        minä mietin kylkeä kääntäen,
 
milloin nukahtamisesta tuli yhden naisen sota

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

"När jag vandrar på den steniga vägen genom livet"

"När jag tänker på den ständiga resan genom livet
När det alltid känns som höst
Då vänder sig vinden sakta mot norr
Och blommorna dör
Det faller regn i mina drömmar
 
Jag måste resa igen och leta efter tröst
Jag måste leta igen efter ömhetens röst
Jag måste resa igen till nästa höst
Den ständiga resan till nästa höst

När jag vandrar på den steniga vägen genom livet
När det känns som jag bar på en sorg
Då gömmer sig solen sakta i moln
Och Ordet är adjö
Snart faller snö i mina drömmar"

(cover)
 
 
 
Olen ajatellut elämää
 
Sitä, kuinka tie huomiseen on yhtä epävarma kuin muisto menneestä
Sitä, kuinka alitajunta paljastaa asioita, jotka luulit jo unohtaneesi
Sitä, kuinka matkan vastatuuleen on oltava sen tuskan arvoista
Sitä, kuinka kaiken keskellä pienet, iloiset asiat ovat parhaita
 
Sitä, kuinka puhelun päätyttyä hymyilee ja tahtoisi halata

tiistai 28. elokuuta 2012

Jura '12

WÖYH - Jurassic Rock 2012 - ©Vaiennut
 
Yleisön joukossa katse kohti taivasta,
hiljaisuus satoi äänettömänä alas,
huumaavana vastakohtana musiikille, hurraa -huudoille
Oli kuin kaikki olisi pysähtynyt paikoilleen,
odottamaan oikeaa hetkeä
 
Vieressän seisoi tuntematon pari,
käsi vasten kättä, huulet vasten huulia
Käänsin katseeni takaisin yläviistoon,
keräsin kämmenet täyteen untuvia
ja puhalsin ne ilmaan, sinulle,
toivoen, että olisit ollut siinä

maanantai 27. elokuuta 2012

Sytytetään kynttilöitä ympäri olohuonetta,
sammutetaan valot ja ollaan hämärässä,
elävän tulen lämpimässä valossa.
 
Koskettimet hapuilevat jouluisia säveliä,
haaveilen äänettömistä talviöistä,
lumihiutaleista suudelmissa.

..hei c'moon, on vasta ELOKUU ?
"Ainakin ollaan ajoissa"

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Kymmeniä kertoja paikatun pinnan alla on jotain vielä hauraampaa.
 
Pelkään sen menevän rikki kosketuksesta,
ilmassa leijuvista sanoista,
tarinoista, joiden kertoja ei tunnista niistä itseään,
kun peloista suurin oli avata suunsa.
 
Silti ollaan tässä ja nyt,
valkea lippu nostettuna kaiken sen yläpuolelle.
 
"Toivossa on hyvä elää", sanotaan,
mutta aiemmin en ole oivaltanut sen merkitystä.
Pienistä on toisinaan paljon kiinni,
niistä varovaisista hymyistä,
paperikurkiin suljetuista hetkistä.
Hiljaisuudelle kuiskataan,
en tahdo menettää.
 
"Life is short
So learn from your mistakes
And stand behind
The choices that you make

Face each day
With both eyes open wide
And try to give
Don't keep it all inside" 
 
Dream Theater - The Answer Lies Within

maanantai 20. elokuuta 2012

"Jokainen on oman elämänsä lauluntekijä."
 
Jokainen kirjoittaa omat lyriikkansa,
luo sävelet ja melodian
sitoen kaiken lopulta yhteen,
ainutlaatuiseksi kappaleeksi.
 
Jokaisen toive lienee,
että kaikki sointuisi kauniisti yheen,
ilman vääriä säveliä ja kirjoitusvirheitä
kokonaisuudeksi, joka kestäisi läpi elämän.
 
Tosiasia kuitenkin on,
että jokaisessa päivässä on jotain sellaista,
jokaisella ihmisellä heikkoutensa, uhkansa ja särönsä,
jotka kaiken aikaa soittavat epävireisesti,
laulavat nuotin vierestä.
 
Totta on myös se,
että toisinaan tapahtuu asioita ja kohtaa henkilöitä,
joilla on taito saada kaikki stemmaan 
ja sävelet kuulostamaan elämältä,
vaikka he eivät sitä itse huomaisikaan.
 
Kun sen oivaltaa, läsnäolo riittää
ja meistä tulee säveltäjiä toisillemme.
Se ei vaadi paljon, ei vaikuta kummoiselta,
mutta sillä on valtavan suuri merkitys.
 
Tiedättekö, mistä puhun?

lauantai 18. elokuuta 2012

Mikä siinä on,
että kun yrittää elää ihmisiksi,
elämä itse viskoo seinille minkä kerkiää?
-
Jokaisen iskun ja romahduksen jälkeen
on kasattava ihminen uudelleen rikkonaisista osista
ja toivottava, että jaksaisi seistä jaloillaan.
-
Joku vain unohti kertoa,
kuinka monta kertaa hajonnut voi pysyä yhtenä,
säilyttää kasvonsa ja hengittää,
kun ääneen kerrottu tarina on peloista lamauttavin.
 -

Kertokaa Te minulle,
mitä haluatte tietää.
Tahdon kertoa tarinoita ja toivon edes kourallista kysymyksiä.
Olen utelias, olkaa tekin.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Hengitetään sitten katkonaisesti,
pää sullottuna muovipussiin, 
rystyset valkeina vasten henkitorvea,
järjettömän verran painoa rintalastalla.

Siltä se tuntuu,
kun itkettäisi muttei voi itkeä,
kun todellisuus viskoo seinille,
ei tiedä mihin enää uskoa,
kun ei pääse karkuunkaan.

On hetkiä, kun tahtoisin muistaa vain sinut.


tiistai 14. elokuuta 2012

toisinaan tahtoisi pyyhkiä pois todellisuuden 
niiltä kasvoilta, jotka ovat nähneet liikaa 
tämän helvetin epäreilun elämän nurjasta puolesta

veisin pois sen kaiken pahan,
joka tuhoaa rakkaita sieluja

"jokaisen menetyksen myötä menettää osan itseään"

niin että voi vain ihmetellä
mitä kaikesta on enää jäljellä

ollaan vain enkeleitä toisillemme

sunnuntai 12. elokuuta 2012

auringon laskiessa yleisö huurta syksykylmän ilman
palelen, mutta hymyilen
kun Ylppö laulaa kesästä ja sinusta
takerrun muistoihin,
joista musiikki tekee todellisia,
käsinkosketeltavia säveliä
eilen ilma oli kevyempää hengittää

perjantai 10. elokuuta 2012

askeleita lasilla ja se kantaa
 
kunnes paino harteilla käy
hetkittäin liian raskaaksi
 
vääristää peilikuvan
repien todellisuuden sijoiltaan
 
muistuttaen, 
kuinka ilma oli raskasta hengittää,
jos ei turvannut selustaansa

on vain noustava

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Itkisin, jos omistaisin kyyneleet
kun sytytän kynttilän teille molemmille
 
Voin vain kysyä miksi
 
Ensin nukkuu yksi,
sitten toinen, 
vain viiden kuukauden kuluttua

En tahdo haudata enää yhtään ystävää



Missä on polku, jota rakensin?

tiistai 7. elokuuta 2012

100.

onko kyse siitä, ettei tahdo uskoa
vai siitä, ettei uskalla uskoa
siihen, mitä on nähnyt mustana valkoisella,
lahjomattomana, lohduttomana totuutena,
jota ei voi ymmärtää

Tämä on sadas,
tämän piti olla kaunista

Yhdestä tahdon pitää kiinni tänäänkin,
siun hymystäsi, halauksestasi, yhteisistä muistoista,
koska lupasin.

maanantai 6. elokuuta 2012

99. ja liian nuori enkeliksi

Horisontista ei erottanut,
mistä taivas alkoi ja mihin meri päättyi

Kun laskeva aurinko kultasi rannan ja aallot
kirjoitin nimesi hiekkaan ja vielä kerran toivoin,
että kaikki olisi nyt paremmin

Meitä syöpää vastaan taistelijoita on täällä yksi vähemmän,
enkä voi ymmärtää sen tarkoitusta,
miksi lähtemään joutuu jälleen nuori ja ihana ihminen,
jolla elämä oli vasta aluillaan

Lepää rauhassa, ystävä
J♥

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Kun huomenna lähdemme,
käyn lähempänä sinua kuin vajaaseen kolmeen viikkoon kertaakaan,
käyn katsomassa Kolin maisemia, niin kuin olen pienestä asti toivonut,
käyn katsomassa pohjoisen puutonta autiota ja Jäämeren rantaa,
käyn kylässä tutussa talossa ja nukkumassa hiekkasärkillä
ja kun viimein palaan kotiin, on jo maanantai

ps. Seuraava jossain on 100. postaus
esittäkää toiveita, jos haluatte
kaikki voivat kommentoida,
vaikkei asiaa olisikaan

maanantai 30. heinäkuuta 2012

"Kun henki on vahva, niin vähäkin työ riittää maailman luomiseen"

Hetkistään tahtoisi  ikuisuuteen sillan,
joka kantaisi vaivatta raskaimmankin taakan.
-
Muistoistaan rakentaisi itselleen kodin,
jossa olisi turvassa varjoiltaan.
-
Kosketuksellaan säilyttäisi ääriviivat,
joilla piirrettiin sammuneelle auringolle säteet.
-
Sävelistään loisi todellisuuden,
joka tänään riittää huomiseen.




"
Ja minä hymyilen kun sinut nään.
Mä uskon aikaan toiseen:
ei liput liehu sotaa julistain.

Sinun kanssasi nousen hellimpään
aamuun aurinkoiseen,
ja jonakin aamuna ennen sarastusta
huomaat että musta
aurinko nousee. 
"
Juice Leskinen

torstai 26. heinäkuuta 2012

Maanantai

Sormet vasten enkelin siipiä,
piirrän uudelleen siveltimesi vetoja
aivan kuin lapsena

Tuli kahdeksan vuotta siitä, kun mummi lähti enkelinä 

Aiemmin samana päivänä
pitelen puhelinta kädessäni ja käteni tärisevät
pakotan itseni puhumaan,
pitämään sinut todellisuudessa,
kunnes olet turvassa 

Pelkäsin enemmän kuin olen koskaan puolestasi pelännyt

Ennen kaikkea sitä tärisin kylmästä,
mutta sisäpuolella paloi elävämpi liekki kuin olen uskaltanut toivoa
  
Kun halasit, en olisi halunnut päästää irti, siun seurassa on turvassa

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Äänetön tivoli, kuin se pidättäisi hengitystään kesäyössä
Askeleet vasten soraa ja nurmikkoa, kuplia suonissa ja sisäpuoli perhosia,
kun istun viereen ja nauretaan tuntemattomille kulkijoille
" Sinä kesänä liikuin tivolin mukana
(ja tapasin sinut)
Sinä kesänä päätin että alkaa elämä
(kun tapasin sinut) "
Musiikki tahdistaa savuiset valot,
askeleet sekoittavat vartalot toisiinsa
ja epätodellisuuden läpi kuiskaan onneksi olet siinä
" Sinä esitit tanssiasi
Mä peittelin riemuani "
Puoli päivää myöhemmin istun vieressä ja halaan
hapuillen sanoja, joita en osaa muodostaa
Voisin taitella kymmenittäin paperikurkia,
jotta muistaisin hetket ikuisesti
En halua unohtaa
" Ja mä pyysin sinua omakseni
Tai no piti,
mutta menetin rohkeuteni
Halusin nähdä sinun huoneesi
Nähdä sinun maailmasi
Halusin astua sun vaunuusi
Ja katsoa tanssiasi
Ilman että mikään meitä keskeyttää
Se on elämää!
Estä minua uppoamasta
Herätä minut horroksesta
Herätä minut horroksesta "
[HERRA YLPPÖ & IHMISET - HORROS]

ps. verratkaa toukokuun ja heinäkuun tekstejä
ero ON kuin yöllä ja päivällä
Sinussa on jotain,
mikä saa minut hymyilemään
päivä toisensa jälkeen

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Kuistilla aurinko värittää kesän iholle ja 
käsivarrelleni lentää perhonen, se kutittaa
kuin siun halauksesi, hengityksesi
iholla ja jokaisessa solussa
hymyilen
seuraavalle päivälle,
sanoille ja kuville,
siulle

©Vaiennut

tiistai 17. heinäkuuta 2012

SUNNUNTAI, 26. KESÄKUUTA 2011

Hämärä käytävä, paljaat varpaat vasten lattiaa
Hiljaisia askelia, ei saa herättää nukkuvia 

Peilistä heijastuu ilmeettömät kasvot
Yön varjoja, valottomat silmät

Kysyy itseltään; mitä näet?
Se, mitä näkee
ja se, mitä pitäisi nähdä
Ovat liian kaukana toisistaan

Kuin luovuttaen, kääntää katseen pois
Tätäkö sinä haluat?

Kylmyys kietoo kädet ympärille
Pimeässäkin voi erottaa kipeimmät muistonsa
 
 
SIITÄ(KIN) ON JO VUOSI
MUTTA KÄVELEN SAMOJA POLKUJA
PIMEÄSSÄ KUN MUUT NUKKUVAT
JA ETSIN KASVOJANI TÄNÄÄNKIN
 
 KIRJOITIN ÄSKEN, KUNNES MUISTIN
KIRJOITTANEENI SAMAN JO KERRAN

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Lupaus

Kuinka ne tarinat kirjoitetaan,
joissa kaksi löytää toisensa,
uskaltamatta uskoa itsekkään?
Kuinka ne hetket talletetaan,
kierretään kerälle ja piiloon taskuun,
niin ettei koskaan unohta?
Kuinka se kaikki kaunis muistetaan
silloinkin kun pää käy sotaan
itseään vastaan?

perjantai 13. heinäkuuta 2012

"Oon sun hovikuski"

Asvalttia edessä ja takana,
sora rahisee renkaissa,
 kun stereoissa lauletaan kesästä
ja kuljen tuttuja teitä tuntemattomaan
"kuka nää kaikki mutkat tänne on laittan?!"

Elän uudelleen hetkiä, 
välähdyksiä kymmenen vuoden ajalta
"myö nähtiin tässä hirvi ja tuolla käytiin joskus"

Vetten päällä taivaan kasvot
kun aurinko laskee saaren taakse
"tää on aina niin kaunis paikka"

 Herra Ylppö laulaa sinusta ja minä hymyilen

torstai 12. heinäkuuta 2012

90. "But we shared a moment that will last till the end"



sanoja paperilla enkä olisi koskaan uskonut
saavani lukea jotain näin kaunista

kuivaan silmäni hymyillen




"Me pystyisimme toisillemme ihmeen tekemään,
jos sinä pystyt niin kuin minä pystyn näkemään"
Zen Café - Todella kaunis
Tiedän, että ymmärrät

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Lyhytnovelli #2

Naisen hiuksissa on tuhansia saippuakuplia ja huulilla lupaus paremmasta huomisesta, kun väkijoukon keskeltä hänelle erottuu vain yhdet kasvot, joilla on merkitystä. Hän tanssii välittämättä siitä, ettei osaa, hän tarttuu kiinni ja halaa, voidakseen olla siinä loppuelämänsä ja vaatteet liimautuvat vartaloihin, mutta se on vain kesää. Kun musiikki taukoaa hetkeksi, nainen katsoo silmiin ja hymyilee, kuiskaa totuuksia itselleen voimatta uskoa onneaan, pidä minusta kiinni. Auringon noustessa humalan kadottua ja monta, vaarallista tarinaa myöhemmin, mies istuu hänen vierssään edelleen ja pitää kiinni.
Nainen voisi itkeä, mutta hymyilee.

Vuodesta

Taivas putoaa sateena tuulilasiin ja ajattelen mennyttä kesää
Siun halausta ja sanoja elämästä
Minä olen luvannut itselleni ja siulle
Nousta ylös suosta, johon kerran upposin
Sillä tahdon olla siua vastassa sitten kun on aika
 
Sait miut hymyilemään


sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Aurinko valaisee kasvot lämmön yltäessä ytimeen saakka
Kesäpäivä tuntuu yhtä upealta kuin se näyttääkin,
vain koska olet siinä, 
kerromme tarinoita ja hymyilet
"sinä kesänä päätin että alkaa elämä (kun tapasin sinut)"
Kun päästän irti ja katson jälkeesi, 
hymyilen kuin en olisi koskaan ennen hymyillyt


"Jos olisit laulu kirjoittaisin sinut pintaani 
Omaan kylkeen ylös sävelin"
Stam1na - Murtumispiste

torstai 5. heinäkuuta 2012

on paperinpala, sanoja ja säveliä
on hiljainen asunto, kupillinen mustaa kahvia ja ajatusten loputon tulva
taitan paperista neliön, sitten kahtia, kulmittain, vinosti,
kunnes käsissäni on paperikurki,
muistot siipien suojissa,
jotta ne säilyisivät


ps. sain parvekkeeni takaisin

tiistai 3. heinäkuuta 2012

hiljaiseksi vetää
mutta haitanneeko
kun kuu paistaa ikkunasta sisään ja varastaa unenlahjat
siltä levottomalta
jonka huoneeseen on langennut kesäyö,
muisto katuja valaisevasta auringonnoususta
(hymyilen tänäänkin)


sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Koska sanoitukset ovat elämästä ja elämä on musiikkia

 Herra Ylppö & Ihmiset - Horros


Sinä kesänä liikuin tivolin mukana
(Ja tapasin sinut)
Sinä kesänä päätin että alkaa elämä
(Kun tapasin sinut)

Sinä esitit tanssiasi
Mä peittelin riemuani

Ja mä pyysin sua omakseni...
tai no piti,
mutta menetin rohkeuteni

Halusin nähdä sinun huoneesi
Nähdä sinun maailmasi
Halusin astua sun vaunuusi
Ja katsoa tanssiasi
Ilman että mikään meitä keskeyttää
Se on elämää!
Estä minua uppoamasta
Herätä minut horroksesta
Herätä minut horroksesta!


Loppukesästä tivoli suljettiin
(Ja menetin sinut)
Minä autoin sinua muutossasi
(niin menetin sinut)
Minä kannoin tavaroitasi
Ja peittelin itkuani

Pyysinkö sinua omaksein...
no piti
mutta menetin rohkeuteni


Halusin nähdä sinun huoneesi
Nähdä sinun maailmasi
Halusin astua sun vaunuusi
Ja katsoa tanssiasi
Ilman että mikään meitä keskeyttää
Se on elämää!
Estä minua uppoamasta
Herätä minut horroksesta


Sinä uskoit näkeväsi tulevaisuuteen
Tähtikartan kuvioista
Joissa minä olen yksin
ja sinä matkalla kaukaisuuteen...

Halusin nähdä sinun huoneesi
Nähdä sinun maailmasi
Halusin astua sun vaunuusi
Ja katsoa tanssiasi
Ilman että mikään meitä keskeyttää
Se on elämää!

Estä minua uppoamasta

Herätä minut horroksesta!

Piina

Itikan sääriä omiani vasten
kun huutavat siivet on revitty irti ja
ruumis on palasina

Sääliä ei tunneta tämänkään kohdalla
kun lyödään seiniä vasten pieniksi
kunnes on hiljaista

Seuraavana päivänä sekä laillansa hautaan asti
aloitetaan alusta ja tapetaan
loppuun saakka

lauantai 30. kesäkuuta 2012

Sateella
äänet katoavat
sulautuvat yhteen
muuttuvat kehtolauluksi

 

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Kahdeksaskymmenes

KAHDEKSASKYMMENES JA TAHDON SEN OLEVAN
JOTAIN KAUNISTA, JOKA ON JO SANOTTU
JA KERTOA SEN TEILLE  
KUUDELLEKYMMENELLE NELJÄLLE
SEKÄ TUNTEMATTOMALLE MÄÄRÄLLE TUNTEMATTOMIA 

R A I N E R  M A R I A  R I L K E  S A N O I :

 " Tätä on kaipaaminen: aaltoilua
kotia vailla ajan meressä.
Ja tätä toiveet: vuoropuhelua
hetken ja ikuisuuden välillä.

Tätä on elämä. Kunnes päiväin mennen
hetkistä yksinäisin vyörähtää
ja hymyillen kuin yksikään ei ennen
Ikuista vastaan vaiti jää. "




torstai 28. kesäkuuta 2012

Kaide

 
sormissa tuoksuu savulta ja
istun ikkunan äärellä kolmatta tuntia kun
sisältä muisto repii pintapuolta
enkä tiedä itkeä vaiko nauraa mutta
tässä hetkessä sillä ei ole väliä



(parvekkeessa on jo kaide, saan vapauteni takaisin ennen kuin syksy koittaa)


Maj Karmaa ja jäähtynyttä kahvia auringon paistaessa ikkunasta sisään
kun en ole vielä hereillä, en vielä siellä

Ei sun kannata, ei kai kannata.
Mennä uimaan ukkosella, ei se kannata.
Ei sun kannata, ei kai kannata.
Pitää päällä vilkkua jos oot jo ojassa.

Jätä pelko taaksesi tänään.

Ukkonen
Tärisyttää tannerta
Mä pakenen



Maj Karmaa ja lasin takana soljuva maisema auringon paistaessa vasten kasvoja
kun olen junassa, olen yhä siellä

Rautatieasemalla


joku selaa lehtiä,
joku pummaa röökiä,
joku oottaa tyttöä,
tyttöä ei näy.


Rautatieasemalla


joku halaa hyvästiksi,
joku näkee jälleen,
joku liikaa kiirehtii,
elämä kaataa rähmälleen.


Tunnustan, että haluan pois,
haluan onnen mutta kuka sen tois?